maanantai 27. maaliskuuta 2017

Hääpäivän kulku ja ohjelma

Heippa! Hääsuunnittelun tässä vaiheessa on aika miettiä hääpäivän kulkua ja häissä järjestettävää ohjelmaa. Toivon suuresti, että saamme juhlapaikan avaimet jo torstaina, sillä koristeltavaa on paljon. Itse olen lomalla, joten pääsen koristelemaan. Toivottavasti saan apureita! Pitopalvelukin lupasi toimittaa pöytäliinat viimeistään perjantaina, jolloin samalla tapaamme juhlissamme töissä olevaa henkilökuntaa ja voimme käydä asioita läpi. Häitä edeltävän yön ajattelin viettää kotonani siskoni seurassa.

Kuva

8.00
Aamupalan jälkeen kahdeksalta suuntaamme kampaajalle, jossa minun hiukseni lisäksi siskoni tukka laitetaan. Tässä vaiheessa äitini lyöttäytyy mukaan ja hänellekin tehdään kampaus.

10.00
Kampaajan jälkeen menemme meikkiin, jossa toiselle kaasolleni tehdään juhlameikki. Muista kahdesta kaasosta en tiedä, haluavatko meikkiä. Meikin jälkeen tulemme takaisin kotiin, syömme ehkä vähän jotain, jos ehdimme. Morsiuspuvun pukemiseen kannattaa jättää hetki aikaa. Ja sitten juhlapaikalle!

Kuva

13.00
Yhdeltä meillä on first look -kuvaukset ja sen perään potrettikuvat. Yritämme ottaa myös ryhmäkuvat kaasojen ja bestmanien kanssa niin nekin olisi sitten pois alta. Kaasot ja bestmanit varmistavat tällä välin, että kaikki on niinkuin kuuluu.

Kuva

15.00
I do's. Vihkimisen jälkeen on onnittelujono ja sisätiloissa sitten alkumalja. Bestman tai kaaso pitää tervetuliaispuheen, jossa kertoo missä on vessat, missä voi tupakoida ja mitä illan aikana suunnilleen tapahtuu.

Kuva

16.30
Ruokailu alkaa neljän ja puoli viiden välissä. Odotellessa vieraat vastaavat tietovisaan, jonka vastaukset käydään myöhemmin läpi. Kahvit tarjoillaan seitsemältä. Ruoan ja kahvin välissä on puheet.

Kuva

20.00
Häätanssin aika ja sitten jatketaan tanssia yläkerrassa. Tanssin lomassa on ohjelmaa, jonka avustajat keksivät. Pari leikkiä aina putkeen, ettei tulisi liikaa katkoja. DJ soittaa lempimusiikkiamme ja porukka joraa.

23.00
Yöpalaa tarjoillaan suunnilleen yhdentoista aikoihin. Sitten tanssitaan taas!

01.30
Bailut loppuvat tai siirtyvät muualle puoli kahdelta. Me aiomme poistua joskus aiemmin. Hääyö vietetään omassa kotona, koska en halua herätä aamulla hotellista kamalassa krapulassa ja luovuttaa huonetta samantien.

Kuva

torstai 23. maaliskuuta 2017

Neljä kuukautta!


Iik, häihin on enää neljä kuukautta aikaa! Tai oli eilen, neljän kuukauden päästä vietän ensimmäistä päivääni rouvana! Moni vetäisi tässä kohtaa paniikin, mutta minä en. Olen kummallisen rauhallinen. Toisaalta, kaikki on oikeastaan jo hoidossa ja tekemistä ei ole enää kovin paljoa.

Tällä viikolla aion pistää kutsut postiin. Ilmoittautumisia odotellessa! Näin Häät 2017! -ryhmässä, miten postin lajittelukone oli silpunnut kutsuja. Toivottavasti omamme menevät koneesta ehjinä läpi!

Odottelen myös pukuani saapuvaksi. Tilasin puvun syyskuussa ja toimitusajaksi sanottiin puoli vuotta. Puku on yksi sellainen asia, josta minulle ei ole missään vaiheessa tullut "second thoughts". Se on upea. Aivan täydellinen. Ja jokaikisen pennin arvoinen!


Tänään lähden siskoni kanssa ruotsinlaivalle rentoutumaan ja syömään hyvin. Laivamatkoja on muutenkin tiedossa. Kuukauden päästä mennään ystäväpariskunnan kanssa myös laivalle ja pitäisihän häidemme juomatkin hakea Tallinnanlaivalta.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Inspiraatiota kampaukseen ja meikkiin





Kampaus ja meikki ovat iso osa morsiamen ulkonäköä hääpäivänä. Monesti näihin asioihin halutaan myös panostaa - ainakin keskustelupalstojen kirjoituksia haistellessa melko monet luottavat näissä asioissa ammattilaisen näkemykseen. Ja onhan sitä ihan kiva näyttää hyvältä hääpäivänään. Kampaukseni tulee olemaan rento nuttura ja siinä voisi olla pieni letti. Olen miettinyt kukkia hiuksiini, mutta ideoiden löytäminen on ollut haastavaa, enkä ole ollenkaan varma toteutanko ideaani.





Meikin suhteen minulla ei ole suuria odotuksia. Haluaisin näyttää suunnilleen samalta kuin muutenkin. Meikki voisi olla suht kevyt, kuvan kaltainen vaalea smoky eyes olisi ihana. Ja eikö kuparin sävy sopinut juuri sinisilmäiselle?



lauantai 18. maaliskuuta 2017

Hääinfo ja mitä siihen kirjoitetaan


Monesti kutsuissa on kaikki oleellinen tieto vieraan juhliin pääsemiseksi, mutta paljon muutakin tietoa tarvitaan. Hääinfoon me kokosimme monta asiaa, jotka eivät tilanpuutteen vuoksi kutsuun mahtuneet. Ja olisihan siitä tullut melko ruma A4-kokoinen kutsu, jos tämän kaiken informaation olisi siihen lykännyt.

Kutsuistamme tuli melko yksinkertaiset. Siihen kirjoitimme ketkä menevät naimisiin, minä päivänä ja mihin kellonaikaan ja missä. Lisäksi laitoimme vastauspyyntöpäivän. Hääinfoon jäikin sitten kaikki muu tieto.



Kutsuun vastaaminen

Laitoimme ytimekkään ohjeen: "Ilmoitattehan joko tulostanne tai estymisestänne viimeistään 10.6.2017 mennessä. Kerrottehan juhliin ilmoittautumisen yhteydessä, mikäli teillä on tarvetta erityisruokavaliolle tai teillä on allergioita. Meihin voi ottaa yhteyttä myös missä tahansa muussa asiassa." Tässä kohtaa infoa mainitsimme myös lapsettomista häistä näin: "Koska juhlat jatkuvat iltamyöhään, juhlimme vain aikuisten kesken." Ei pitäisi jäädä kenellekkään epäselväksi, mutta saa sitten nähdä.

Kuva

Puheet

Koska meille tulee osa vieraista Englannista, pidimme tärkeänä, että voimme heille tarvittaessa kääntää puheita etukäteen. Niinpä pyysimme vieraitamme ilmoittamaan, jos he haluavat pitää puheen häissämme ja halutessaan he voivat sen toimittaa meille etukäteen kääntämistä varten.

Muistaminen

Tämä on monelle vaikea kohta. Lahjaksi halutaan rahaa, mutta kuinka sen kauniisti ilmaisisi? Jos meneillään on talonrakennusta tai remonttia, on tekstissä helppo pyytää siihen avustusta. Meillä ei mitään hirveää rahareikää (häiden lisäksi) ole tiedossa, joten toivoimme häämatkalle käyttörahaa. Tärkein asia on laittaa oikeat tilinumerot tähän kohtaan ja triplatarkistaa ne. Meinasi käydä virhe, onneksi huomattiin.


Juhlapaikka

Kirjoitin pienen esittelyn juhlapaikasta ja miten sinne ajetaan. Olen miettinyt opastekylttien tärkeyttä tällaisena digiaikana, kun kaikilla kuitenkin on puhelimessa navigaattori. Parkkitilasta ja mahdollisesta ulkovihkimisestä mainitsin, jotta ihmiset osaisivat varautua aurinkolasein. Lisäksi kirjoitin lyhyen tekstin illan kulusta ja mainitsin myös vintin huonosta lattiasta, sekä pyysin ottamaan tanssikengät mukaan.

Valokuvaus

Meille tulee valokuvaaja, jonka otoksia pääsee häiden jälkeen katsomaan nettigalleriasta. Mainitsin tämän infossa, osittain toivoen, että ihmiset eivät stressaisi kuvien saamisesta, sillä niitä kyllä saadaan.

Yhteystiedot

Laitoin meidän puhelinnumerot, sekä myös kaikkien kaasojen ja bestmanien.



sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Häämatka varattu ja identiteettikriisi


Häämatka on varattu! Lähdemme siis Madeiralle reippaan kuukauden päästä häistä. Valkkasimme kivan hotellin ja hyvältä paikaltakin vielä. Meidän ihka ensimmäinen lomareissu kahdestaan! Jee! (Joku muu ehkä neuvoisi käymään lomalla kahdestaan ennen kuin menette naimisiin, mutta ollaan me reissattu sitten miehen sukulaisia tapaamassa kuitenkin.)

Tämä siis meidän tapauksessa tarkoittaa sitä, että matka pitää varata uudella nimellä. Jos matkalle lähtee heti häiden jälkeen, kannattaa matkustaa vanhalla nimellä ja passilla, koska nimenmuutos ei ehdi tulla voimaan, eikä uutta passia ehdi hakea.


Ja tässä kohtaa iskee identiteettikriisi. Kuka on tuo ihminen, jota ei ole missään virallisissa asiakirjoissa edes olemassa? Siitä vaan varataan matkaa väärällä nimellä. Tämä minä, jolla on ollut tämä nimi vasta 27 vuotta, kohta lakkaa olemasta ja muuttuu toisen nimiseksi. Kuvitelkaa tähän tilanteeseen vielä semilievä pms-oireisto...

On kai ihan normaalia surra oman tyttönimen menettämistä. Naimisiin meneminen on muutenkin yhden ajan loppu ja toisen alku. Uusi nimi mahdollistaa tavallaan myös uuden alun, vaikka ihan samanlaisena ihmisenä ajattelin kyllä pysyä. Kuka on tämä ihminen?

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Sormuspohdintaa


Yleensä häitä varten ostetaan vihkisormukset. Työni takia olenkin miettinyt, ostaakko vihkisormusta ollenkaan. Sairaanhoitajana sormusta ei juuri arkisin tule käytettyä ja kaiken lisäksi silloin kun käytän, tulee sormeen pientä ihottumaa. Toisaalta taas: kerranhan sitä naimisiin mennään.

Kuva: Pinterest

Sormusvaihtoehtoina olen miettinyt tasaista valkokultaista sormusta, rivisormusta timanttien kanssa ja vähän tällaista vintagehenkistä, johon olen jo oikeastaan vähän rakastunutkin. Mutta tätä nimenomaista sormusta en ole löytänyt netistä ollenkaan, vain kultasepän liikkeestä. Häämessuilla kävin kyseistä sormusta koittamassa ja anoppi (joka on siis kultasepänliikkeessä töissä) näytti myöhemmin netistä aivan väärää sormusta. Oikeastaan eniten sormusasioissa stressaa juuri tämä anopin kanssa tekemisissä oleminen. Kihlojakin ostettaessa hän huokaili kovaan ääneen, että miten voi olla niin hankalaa. Ja sellaista palvelua minä en morsiamena halua. Olen jopa miettinyt ostamista toisesta liikkeestä, vaikka saisimmekin hyvät alennukset, tai ostamatta jättämistä kokonaan. Saa nähdä miten käy.

Kuva: Pinterest


perjantai 3. maaliskuuta 2017

Hääkukat omasta maasta?



Taisin aiemmin jo mainita, että kukkajuttuihin tuli pientä muutosta. Nimittäin budjetti olisi paukkunut yli niin monella sadalla eurolla, että jotain on nyt tehtävä. Kimpun, hiuskukat ja vieheet ostan silti kukkakaupasta, niitä ei kannata alkaa itse tekemään. Mutta pöytäkukissa täytyy nyt vähän säästää.

Pöytäkukkiahan meille oli tulossa paljon, 24 pöytiin, kaksi noutopöytään ja yksi vielä lahjapöytäänkin. Useasta kukkakaupasta kysyttyäni hintaa näille olisi tullut 15-20 euroa/kpl eli 405-540 euroa pelkkiin pöytäkukkiin. Vaikka olisimme tilanneet pelkästään kukat ja asetelleet ne itse, olisi hintaa siltikin tullut kolmisen sataa. Tässä kohtaa iski piheys, olisiko teille iskenyt?

Kuva

Kuva

Käännyin asiassa äitini puoleen ja hän ehdotti, jos kasvattaisimme ainakin osan kukista itse. Meillä molemmilla on kuitenkin sormet mullassa aina kesäisin, samalla menisi "muutama" kesäkukkakin. Siemenhyllyltä valittiin sitten sopivia kukkia värin, kukinta-ajan ja helppouden perusteella. Valitsimme ruiskaunokkia, kesäharsoa, sinivarjoa (uusi tuttavuus, mutta lupaavalta kuulostaa), rusoikikukkaa ja pari kesäkukkasekoitusta. Googlettelun jälkeen kaikista on leikkokukiksi ja monet näistä ovat ns. varmoja kukkijoita.

Kuva

Kuva

Lisäksi katsoimme olemassa olevaa materiaalia puutarhoissamme. Löytyy kuunliljaa, tuoksuköynnöskuusamaa, pallohortensiaa, ruusua, pionin vihreitä lehtiä... Lisäksi äiti jakoi jo murattiakin.

Ainahan on mahdollisuus, että mikään kukka ei kuki ja puutarhaa kohtaa joku mystinen tuholaisarmeija. Siinä tapauksessa ostan kukat mielellään kukkakaupasta puntteina. Kävin tänään kukkakaupassa ja floristi siellä antoikin hyviä vinkkejä luonnonkukkien käytöstä ja käsittelystä. Positiivista oli huomata myös, että omien kukkien kasvattamista ei täysin tyrmätty, vaan floristi totesikin, että ihanaa, jos kukkia saa omasta maasta.

Kuva

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Rakkaus kuuluu kaikille

Kuva

Hyvää maaliskuun ensimmäistä päivää! Tänään astuu voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki ja sitä onkin syytä juhlistaa! Rakkaus nimittäin kuuluu ihan jokaiselle, eikä oikeus mennä naimisiin toisen kanssa ole keneltäkään pois. Ja enää ei tarvitse käydä maistraatissa rekisteröimässä parisuhdetta, niinkuin koiraa.

Kuva