torstai 27. lokakuuta 2016

DJ ja valinnan vaikeus

Heippa taas! Täällä ollaan kovin puuhasteltu musa-asioiden parissa, nimittäin DJ:tä on etsitty. Alunperinhän annoin tehtävän miehelleni, joka uudelleendelegoi tämän vanhemmilleen. Jossain viinanhuuruisissa juhlissa he sitten olivat löytäneet jonkun, joka hankkii jonkun DJ:n meille. Ja sitten ei kenestäkään kuulunut kuukausiin yhtään mitään.

Eli piti sitten tämäkin asia hoitaa itse. Muutenkin on ollut motivaation kanssa vähän ongelmaa niin tämänkin asian hoitaminen venyi taas. Mutta onneksi taidamme olla hyvään aikaan liikkeellä, nimittäin kaikki DJ-palvelut olivat vapaina hääpäivänämme!

Nyt pitäisi vain päättää. Mutta yksi asia pohdituttaa: valaisu. Monet tarjoavat valaisupalvelua osana hääpaketteja ja minullahan oli valaisun suhteen mielessä jotakin tällaista:


Niin miten ihmeessä tähän sopii tällaiset valot? Joita siis palveluilla on tarjota.


Tätä täytyy ehkä vähän vielä sulatella...
Kuvat lainattu Pinterestista.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Ideoita maljakoksi

Kuva

Perinteisen maljakon voi korvata monella tapaa. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana! Tarvikkeiden ei tarvitse olla kalliita, ystäviltä ja tuttavilta voi saada lasisia säilykepurkkeja ilmaiseksikin.




Vanhoista lasipulloista saa kauniita ja erilaisia maljakoita maalaamalla ne. Olen törmännyt netissä kahteen tapaan: spray-maalaa pullot ulkopuolelta tai kaada maalia sisäpuolelle. Jälkimmäisellä tavalla pinta jää kiiltäväksi eli mattapintaisiin suosittelisin sprayaamista. Jos askartelusormet oikein syyhyävät, voi maljakot askarrella vaikka vanhoista hehkulampuistakin. Itselläni menisi tässä hommassa kyllä mielenterveys ja sormet verillä askartelu kuuluu vakio hääpainajaisiin.



Ilmaiseksi saa myös metallisia säilykepurkkeja. Niitä onkin helppo maalata oman mieltymyksen mukaiseksi. Säilykepurkin voi myös sujauttaa piilomaljakoksi esimerkiksi puukuoren sisään. Sitten vain hamstraamaan purkkeja! Häädieettikin onnistuu hyvin, kun syö hernekeittoa koko vuoden.

torstai 13. lokakuuta 2016

Vahingossa maisteltu


Pääsin työpaikan kautta iltakoulutukseen viime perjantaina. Koulutukseen kuului ruokakin, joka yllättäen tulikin häihimme valitsemalta pitopalvelulta. Vielä suurempi yllätys oli tutun kuuloiset ruuat buffetpöydässä. Siellä on meidän häämenu!

Kaikenkaikkiaan ruoka oli positiivinen yllätys. Taisinkin todeta kollegalleni, että voisin jokirapucaesaria ostaa kiloittain. Lämmin ruoka oli myös erittäin hyvää ja kakku vei suorastaan kielen mennessään.


Pari ruokaa joutui uudelleen harkintaan, mutta paljastetaampa sitten myöhemmin mitä me häissä syödään!

Kuvat lainattu netistä ja  ruuat eivät ole pitopalvelumme valmistamia.

lauantai 1. lokakuuta 2016

Sneak Peek: Paikkakortit

Askartelusormia on syyhyttänyt aivan tajuttomasti viime aikoina. On tehnyt mieli tehdä pöytänumerot ja vieraslahjat ja ohjelmakortit ja paikkakortit! Paikkakortteja aloin väsäämään eräs kaunis ilta, mutta en rohjennut tehdä enempää, kuin vain niille joiden varmasti tiedän tulevan paikalle.


Tägit ostin Tigerista joskus kauan sitten ja dymon hankin Granitista myös joskus kauan sitten. Varoituksen sana tuosta dymosta: käyttö on lähellä helvettiä. Nauha jää helposti jumiin ja kirjaimet menevät päällekkäin. Pitänee käydä ostamassa lisää sitä nauhaa.